maanantai 17. huhtikuuta 2017

Hätämerkinantoharjoitus

Helsingin Jollaksessa järjestettiin Helsingin Meripelastusseuran johdolla 4.3.2017 hätämerkinantoharjoitus.

Tällä kertaa rakettien piti olla vuodelta 2010 tai uudemmat. Omat välineeni sopivat tähän haarukkaan, ja ilmoittauduin perheineni tapahtumaan. Meillä oli kolme rakettia, kolme soihtua ja kaksi savua. Merivartiosto tarkisti hätämerkinantovälineet tilaisuuden rekisteröintivaiheessa.

Olen Espoon Meripelastuksen jäsen, jolloin osallistuminen ei maksanut mitään!

Tapahtuma oli todella hyvin järjestetty! Opastus oli hyvä ja parkkipaikkoja riitti. Parkkipaikalta oli kuljetus alueelle. Kaikilla rasteilla oli asianmukaiset turvavälineet (suojalasit, hanskat) sekä opastus välineiden käyttöön.


Tapahtuma oli hyvin organisoitu!

Ensimmäinen rasti oli hätärakettien ampuminen. Oli todella hyvä kokea tuo voima, millä raketti ampaisee matkaan. Raketin kylkeä vasten taitettava "liipaisin" oli myös hyvä kokea - Ei se raketti vahingossa lähde, sillä liipaisinta piti painaa pontevasti raketin runkoa vasten. Raketti kuulemma lähtee matkaan vielä metrin syvyydestäkin, jos siihen tilanteeseen on joutunut!

Poikani rakettirastilla. Raketti ammuttiin pleksin takaa.

Seuraava rasti meillä oli soihtujen kokeilu. Soihtu on pimeällä hyvä väline. Se palaa niin kirkkaasti, ettei sitä kannata katsoa, mutta näkyy pimeällä todella kauas. Katsomisesta saattaa saada samanlaista silmäsärkyä kuin sähköhitsauksesta. Koin tämän koulun metallitöissä 80-luvulla, enkä halua toista kertaa kokea!

Soihtu palaa!

Viimeisenä harjoittelimme savun käyttöä. Savu on päivällä loistava väline. Erityisesti tyynellä kelillä savu muodostaa sellaisen merkinannon, että sitä ei voi olla huomaamatta. Savu laukaistiin ja heitettiin harjoituksessa maahan. Vedessä se kääntynee oikein päin automaattisesti.

Savu!
 Harjoituksen jälkeen palkitsimme itsemme sotilaskodin munkkikahveilla.

Sotilaskotiauto!

Kaiken kaikkiaan hieno kokemus. Pääsimme eroon vanhoista välineistä ja saimme harjoitella niiden käyttöä. Suosittelen kaikille osallistumista vastaavaan harjoitukseen!